Perusasioita: Forsla fett on Aase Bergin kolmas runokokoelma. Se ilmestyi vuonna 2002. Johannes Göranssonin englanninnos Transfer fat ilmestyi vuonna 2012. Tämä Ugly Duckling Pressen julkaisu on kaksikielinen laitos. Kaksikielisyys on omalle lukukokemukselleni tärkeää ja palaan siihen vielä.^[1]

Forsla fett merkitsee Bergin tuotannossa siirtymää kahden ensimmäisen kokoelman Hos rådjur ja Mörk materia runsaista, barokkisen groteskeista proosarunoista omalaatuiseen, niukkasanaiseen säkeistettyyn runoon.^[2] Se on myös Bergin ”äitiystrilogian” ensimmäinen osa. Yhdellä tasollaan kirja on kuvaus raskaana olemisesta ja äidiksi tulemisesta.

Toisella tasolla kirja ei ole kuvaus eikä se kerro mistään. Palaan tähänkin vielä.

* * *

Transfer fat koostuu hyvin lyhyistä, suurimmaksi osaksi muutaman rivin mittaisista runoista. Runoja on sivulla yksi tai kaksi. Valkoista tilaa on paljon. Lukemassani teoksessa aukeaman vasemmalla sivulla on ruotsinkielinen alkuteos, oikealla englanninnos.

Runot eivät missään kohtaa tunnu toisistaan irrallisilta, itsessään täydellisiltä, kokonaisilta. Ne eivät varsinaisesti ole runoja, siinä merkityksessä että kirja olisi yksittäisten runotekstien kokoelma. Niistä rakentuu jotain. Tätä ”jotain” tuntuu kuitenkin väärältä kutsua kokonaisuudeksi. Ennemminkin se on jonkinlainen (voima)kenttä tai vyöhyke.

Vyöhyke on periaatteessa kirjaobjektin kokoinen, mutta sen rajat tuntuvat häilyviltä ja muuntuvilta.

Mainiossa englannintajan jälkisanassaan Johannes Göransson käyttää ilmausta ”deformation zone”: hän puhuu kirjasta tilana jossa kielen yksiköt ovat jatkuvassa liikkeessä, yhdistyvät ja uudelleen yhdistyvät erilaisilla tavoilla.

Runot eivät ole ”itsessään täydellisiä” myöskään siinä mielessä, että alkutekstin varjona tai kaikuna kulkee aina vieressä englanninkielinen vastine ― ja nämä englanninkieliset vastineet eivät läheskään aina ole ”uskollisia käännöksiä”, ne tuovat kirjavyöhykkeelle omia merkityksiään.

* * *

Runojen muodostama antikokonaisuus tuntuu olennaiselta osin koostuvan eri esineistä. Teoksessa on paljon toistuvaa sanastoa, olentoja ja esineitä jotka ilmaantuvat aina uudelleen, uusiin yhteyksiin, uusia merkityksiä kantaen. Tällaisia ovat tietyt eläimet (jänikset ja valaat), ihmisten ja eläinten ruumiisiin liittyvät sanat (rasva ja kuoret) ja niille vastapainona tieteeseen ja tieteisfiktioon (esimerkiksi kvanttifysiikkaan) liittyvä sanasto. Sanat tuntuvat olemukseltaan esinemäisiltä, painavilta ja tiheiltä. Ne asettuvat yhteyksiin toistensa kanssa muodostaen assemblaaseja.

Esineiden toisistaan kaikuvat äänet ja näiden konstellaatiot muodostavat ei-rationaalisella mutta syvästi merkityksellisellä tavalla resonoivan ja väreilevän verkoston tai kentän.

”Äänet” on oleellinen sana edellisessä virkkeessä. Nämä runot rakentuvat äänteellisesti, musiikillisesti.

Mutta tämä musiikki ei ole soljuvaa, virtaavaa, luontevaa. Äänteelliset kuviot ovat outoja, keskenjääviä, kulmikkaita, dissonantteja. Niissä on outoa vääjäämättömyyden ja välttämättömyyden tuntua, mutta ne eivät juuri koskaan tunnu ”kokonaisilta”, valmiilta, oikeilta. Ne ovat kuin musiikin sirpaleita, jotka jäävät kaikumaan kirjan sivun tyhjyyteen ja sekoittuvat sitten seuraaviin runoihin, seuraaviin sirpaleisiin, joiden sanasto ja kuvasto usein toistaa jotain aiemmista teksteistä, mutta aina vääntyneesti ja vääristyneesti.

Runojen merkitsevät yksiköt ovat hyvin mikrotasoisia: yksi sana saattaa sisältää useita, keskenään riiteleviä merkityskudosaineksia, ja sanojen tapa asettua suhteisiin toisiinsa nähden saattaa muuttua muutaman rivin mittaisen runon aikana moneen kertaan. Esimerkiksi näin:

Valnöt valnöt, skalnöt skalle nöter skalpen inifrån

Whalenut whalenut, shellnut skull grinds the scalp from within

Kaksi ensimmäistä säettä ovat ei-syntaktisesti toimivia, ikään kuin luetteloituvia, lorumaisia: erityisesti ruotsinkielisessä alkutekstissä on selvää, kuinka sointi ohjaa niiden rakentumista. Huomattavaa on, että ensimmäinen sana ”valnöt” on ”normaali” sana, joka tarkoittaa saksanpähkinää, ja toinen sana on sen kanssa sointuva uudisyhdyssana (”kuoripähkinä”). Kolmas säe seuraa äänteellisesti toisesta, mutta muuttaa merkitysrekisterin täysin uudeksi, ja toimii myös syntaktisesti aivan toisella tavalla: se on alkua ”lauseelle”, joka saa päätöksen (tai antipäätöksen) neljännessä ja viimeisessä säkeessä (mutta tämä ei ole minkään asian, kertomuksen tai argumentin loppu). Kolmas säe on runon eräänlainen ydin, sarana, jonka kohdalla se kääntyy suunnasta toiseen.

Tärkeä osa runo ja käännös -parin monimerkityksistä kudosta syntyy myös tietyistä käännösratkaisuista. Valnöt tarkoittaa saksanpähkinää, englanniksi walnut. Englanninnoksessa käytetty sana on uudissana whalenut, valaspähkinä. Sana ”val” on yksi kirjan keskeisimpiä ja latautuneimpia toistuvia käsitteitä. Se tarkoittaa joko valasta tai valintaa. Bergin Forsla fettissä sana toistuu lukemattomia kertoja näissä molemmissa merkityksissä, ja niin että sen kaksimerkityksisyyttä käytetään tarkoituksellisesti hyväksi. Lisäksi sana ”val” esiintyy kirjassa lukemattomia kertoja sekä ”normaalien” yhdyssanojen osana että osana uudisyhdyssanoja, joita teoksessa on hyvin paljon. Sanan ”val” kaksimerkityksisyys alkaa ”soida” ylimääräytyneesti niissäkin kohdissa, joissa niin ei ole tarkoitus, vaan se esiintyy ”viattomasti” osana yhdyssanaa. Johannes Göranssonin käännösratkaisut korostavat usein tarkoituksellisesti näitä hetkiä, joissa kieli on tehty vieraaksi itselleen: samalla englanninnos luo ruotsinkielisen alkutekstin rinnalle uuden, jälleen vieraan tason, kirjan toisistaan kaikuvista merkityssäikeistä koostuvalle vyöhykkeelle.

Mikään Transfer fatissa ei ole viatonta.

* * *

Transfer fatin kulmikkaasti toistensa lomaan kolahtavat sanat ovat fetisistisesti ylilatautuneita. Ja niin kuin fetisistinen seksuaalisuus ei (välttämättä) rakennu lineaarisesti kohti orgasmin (ja hedelmöittymisen) hetkeä, nämä runot (ja tämä kirja) eivät rakennu kohti juonta, argumenttia, kokonaisuutta.

Nämä kieliobjektit eivät ole ”ajattelua”. Ajattelu on tylsää, kartesiolaisen subjektin (eli valkoisen heteromiehen) mestarointi- ja hallintapyrkimyksiä.

Tässä ei olla rakentamassa mitään minkä voisi ymmärtää.

Tämä on kenttä jossa subjektittomien mutta ruumiillisten äänten alkuperättömät kaiut, rasva ja jänikset ja valaat, säieteoria ja science fiction rakentuvat joksikin ennennäkemättömäksi, vieraaksi.

Sivun valkoinen tila ei ole tyhjää. Se ei houkuttele kiireettömään kontemplaatioon. Lukija ei ole sen sisällä ”vapaa”. Hän on lumoutunut. Hän ei ole oma itsensä miettimässä omia ajatuksiaan, vaan tämän kentän rakentama uusi konstellaatio.

* * *

Transfer fat on sekä korostuneen kielellinen, keinotekoinen ja rakennettu, että äärimmäisen fyysinen, ruumiillinen ja affektiivinen.

Kielikeskeisen runouden ei tarvitse olla viileän älyllistä diskurssien dekonstruktiota. Tunteisiin vetoavan runouden ei tarvitse vedota tunteisiin, jotka tunnistamme aina-jo-ennalta ja joihin osaamme reagoida aina-jo-ennakolta.

(Tämän pitäisi olla sanomattakin selvää. Ehkä se onkin. Tuntuu silti tarpeelliselta sanoa se.)

Kieli on osa ruumista. Osa meitä. Mutta me emme tiedä mitä meidän ruumiissamme tapahtuu.

Koen siis, että erityisesti ruumiin ja ruumiillisen kokemisen suhteesta kieleen tällä kirjalla on paljon sanottavaa.

Ehkä tämä sitaatti kertoo jotain:

Kvanttunnling Kropp, tunnla genom bäckenkrossens käkar valkäftens resonanser böjer undan rum och tid

Quantum tunneling Body, tunnel through the creekcrush’s jaws the whale jaw’s resonances bends aside space and time

* * *

Kirja alkaa sitaatilla: ”I – / am – / afraid” (Hal). (Viittaus Stanley Kubrickin 2001:een.)

Samoin kuin ruumiin ja kielen suhteesta, myös Transfer fatin tunneilmastosta on vaikea puhua.

Ehkä voisi sanoa jotain pelon ja kauhun tunnelmista ja niiden yhtäaikaisuudesta vierauteen kohdistuvan uteliaisuuden ja avoimuuden kanssa? (Ja siitä kuinka samastuttavaksi ja koskettavaksi koen juuri tämän yhdistelmän?)

Tai ehkä jätän tämän vain tähän.

Transfer fat luo ympärilleen, lukijaan, lukuympäristöön äärimmäisen vahvan ja vain itselleen ominaisen tunnelman. Epäilen että tunnelma on vahvasti aliarvostettu ja liian vähän käsitelty taideteosten piirre: sitä on ehkä tapana pitää merkityksettömänä, halpana, tehokeinomaisena. Mutta Transfer fatin merkityskudos rakentuu pitkälti tietyn tunnelman ja sen luoman intensiteetin kautta.

* * *

Vielä yksi vaikeasti-esseen-keinoin-lähestyttävä asia: äitiys.

Äitiys on asia, josta minulla ei ole kokemusta. En ole koskaan ollut raskaana tai äiti, ruumiini ei ole sellainen joka kykenisi äitiyteen. Olenko siis väärä lukija tälle kirjalle, välttämättä vajavaisesti sitä ymmärtävä? Luultavasti. En tiedä pitäisikö tästä vajavaisuudesta ajatella jotain erityistä. Vajavaisuus ja epäonnistuminen ovat tietenkin kiinnostavia asioita, mutta sen liiallinen korostaminen olisi yhtä ilmiselvästi väärin.

Joka tapauksessa on myös niin, että Transfer fatin läsnä olevaksi tekemä ”ruumiskokemus” tuntuu minusta myös hyvin samastuttavalta. (Ja näyttää siltä, että koen jossain määrin tärkeäksi korostaa samastumisen tunteitani Transfer fatin parissa.)

Jos Transfer fat olisi kiinnostunut jostain sellaisesta yhtenäisestä teemasta kuin ”totuuksista ihmisyydestä”, saattaisin esittää sen ihmiskuvasta seuraavan tulkinnan: raskaana oleva ruumis ― vuotavine rajoineen, ”toisen” sisään sulkemisineen, metamorfooseineen ― on totuus ihmisruumiista. Ja: ruumis on totuus kielellisestä kommunikaatiosta.

(Tapa ajatella ruumis selkeärajaiseksi ja hallittavaksi on fasistista; tapa ajatella kieli rationaalisen yksilön kommunikaatiovälineeksi on fasistista.)

Mutta en usko että Transfer fat väittää mitään tällaista.

* * *

’Forsla fett’, ’Transfer fat’. Siirtymärasva?

Rasva siirtää merkityksiä sanasta toiseen. Tavusta toiseen. Vyöhykkeen osasta toiseen. Sivulta toiselle.

Yksikään merkitys ei pysy samana siirtymisen aikaa. Yksikään sana ei ole sama sana kun se toistuu.

Yksikään merkitys ei pysy samana kääntyessään kielestä toiseen.

Siirtymärasva tulee lukijan ruumiiseen ja muuttaa sitä.

(Niin kuin sikiö muuttaa äidin ruumista? Niin kuin sanat muuttavat toistensa merkityksiä yhdistymällä, törmäämällä toisiinsa, kaikumalla toisissaan? Niin kuin sanat ryömivät sinun sisääsi?)

Rasvakudos, kielikudos, ruumiskudos. Etäisyys valaasta valintaan, säieteoriasta jänisloruihin, napanuorasta kvanttitunneleihin. Kaikki voi olla läsnä yhden sanan sisällä. Mutta tämä sana ei ole läsnä. Se on vain kaiku. Se kaikuu sisälläsi.

* * *

Kirja loppuu sanaan ”rakkaus”.

 
Viitteet

1. Lukemani kirja Transfer fat on siis kaksikielinen, lukukokemukseni on kaksikielinen. Tämä essee on kirjoitettu kolmannella kielellä. En välttämättä suhtaudu tähän kielten moneuteen täysin johdonmukaisesti omassa tekstissäni. Pahoittelen-en-pahoittele tästä mahdollisesti seuraavaa hämmennystä.
2. With Deer ja Dark Matter, myös Johannes Göranssonin englanninnoksina.

Lähteet

Berg, Aase: Transfer fat, transl. Johannes Göransson. Ugly Duckling Presse, 2012.

http://www.uglyducklingpresse.org/catalog/browse/item/?pubID=211