Elsa Töllin esikoisrunokirja Fun Primavera on merkillinen tapaus – se on kokoelma runoja, listoja, valokuvia, piirroksia, lukuohjeita ja muita kommentteja. Fun Primavera saapui luokseni pari viikkoa sitten ja siitä lähtien se on merkkaillut reviiriään kuin joku levoton eläin pölläyttämällä sivujensa välistä glitteriä kaikkialle missä sitä luen. Se on teos, joka luikertaa lähelle muillakin tavoilla: vilpittömyydellään ja suoruudellaan, sillä miten se selvästi toimii vain omien lakiensa mukaan.
FP on kokoelma runoja mutta myös kokoelma sekalaisia listoja, valokuvia, piirrustuksia, sekä käsin kirjoitettuja kommentteja. Teos poikkeaa tavallisista runokirjoista selkeimmin räikeän visuaalisella ilmeellään, ja pääkirjoituksessa Tölli kertookin tehneensä pienenä jatkuvasti leikekirjoja.
Elsa, me tunnetaan jonkin verran lavarunotapahtumien ja somen kautta ja monet sun runot on mulle jo tosi tuttuja, mutta silti Fun Primavera onnistui yllättämään mut täysin sekä muodollaan että sisällöllään. Oliko sulle alusta asti selvää, ettet halua julkaista pääasiassa esitettäväksi kirjoittamiasi runojasi visuaalisesti siivossa ja perinteisessä runokirjamuodossa? Oliko omakustanne itsestäänselvä valinta julkaisumuodoksi?
Pitkään en tiennyt mikä olisi itselleni sopivin ja inspiroivin tapa julkaista. Etsin tapoja kaikkialta, yritin mukautua kustantamoiden muottiin ja hioa kässäreitä joiden kuvittelin olevan ammattimaisia ja muiden mielestä vakuuttavia. Lopulta palasin sen äärelle, minkä olin jo melkein unohtanut – teiniajan huoneeseeni työpöydän ääreen missä omapäinen askartelu ja kirjoittaminen oli parasta mitä tiesin. Mielestäni oli mielenkiintoinen mahdollisuus, että sain itse päättää kaikki teoksen yksityiskohdat ja muodon. Zine-kulttuuriin kuuluukin mielestäni omaehtoisuus ja riippumattomuus – se, ettei toimi vain annettujen sääntöjen mukaan. Halusin opetella itse tekemään. Kustannustoimittajan kanssa työskentely on varmasti myös antoisaa ja tuloksena saattaisi olla eri tavalla mielenkiintoinen teos. Mielelläni tulevaisuudessa kokeilen sitäkin!
Tehdessä hoksasin, että räikeä ja ylitsepursuileva muoto jäljittää myös jotain olennaista keikkatilanteista – halusin vangita esityksen arvaamattoman, riskaabelin ja moniaistillisen läsnäolon myös julkaisuun.
FP:n sisällön runsaus ei kuitenkaan ole hallitsematon, sillä teos itsessään avaa koko ajan omia lähtökohtiaan, tavoitteitaan ja arvojaan ja antaa siten lukijalle poikkeuksellisen perusteelliset ohjeet teoksen lähestymiseen. Setti- ja keikkalistat ja ohjeet esimerkiksi lukunopeudesta tai äänenpainoista palauttavat runoihin osan niiden esityksellisyydestä näin kirjamuodossakin. Ratkaisunahan tämä on nerokas. Lavalla esitettyyn runoon ja sen vastaanottoon vaikuttavat aivan valtavasti tekstinulkoiset asiat: esiintyjä, äänenkäyttö, eleet, ympäristö, yleisö, jne.
Olet keikkaillut aktiivisesti vuodesta 2014 – miltä tuntuu nyt päästää runot pois katseesi ulottumattomista ja luopua palautteen välittömyydestä? FP:a lukiessa mua hymyilytti erityisesti säe “Aina suurimmat rimssut päällä”. Mä suorastaan rakastan sun suurimpia rimssuja ja musta on ihanaa, että sun esityksistä (ja muustakin elämästä) tuttu visuaalinen överiys on läsnä kirjan sivuillakin. Miten FP ihan konkreettisella tasolla syntyi?
Tuntuu kyllä hyvältä päästää vanhat runot elämään omaa elämäänsä! Nyt voi keskittyä uuteen. Onhan materiaalinen teos eri lailla nyt osa historiaa ja todellisuutta – kun se on levittäytynyt ympäriinsä ja ihmiset saavat palata siihen koska tahansa.
Rimssut on hyvin tärkeä osa, ihanaa että ymmärrät! Ilmiasut, värit, silhuetit, niillä leikkiminen ja visuaalisten konventioiden sotkeminen ja kuohuttaminen on iso syy miksi tahdon olla lavalla. Sitä samaa tutkin kirjoittaessakin.
Inspiraatiota saan laajalti mm. Riot Grrrl -zineistä, camp-estetiikasta, Carol Raman kuvataiteesta ja juurikin myös suosikkini Alexander McQueenin intensiivisistä muotinäytöksistä.
Konkreettisesti tein aluksi raakaversion käsin, johon saksin ja liimailin keikkareissuissa rypistyneitä tekstejä. Sitten melko vapautuneesti kuvitin ja väritin teosta ja lopulta skannasin sen kirjastossa. En etukäteen tiennyt tarkkaan, mitä kaikkea hommassa pitää osata – tarvitsin diy-ystäviltä käytännön apua taittamiseen, skannaamiseen ja painattamiseen, koska en ollut tehnyt niitä ennen. Sain onnekseni myös apurahaa paino- ja postituskuluihin, ilman sitä ei olisi ollut varaa tehdä näin koreaa painosta. Mutta opin hurjasti, ja ensi kerralla osaa sitten vielä paremmin kun tämä nyt on testattu, haha!
Mun mielestä FP on tosi pitkälti kirja vallasta. Monessa kohtaa FP tuntuu kommentoivan itseään: näin minä haluan tulla nähdyksi. Se on mun mielestä tosi kiinnostava vallankäytön muoto. Lukijaa ohjaillaan samoilla ohjeilla, joita olet itsellesi kirjannut runoihin esiintymisiä varten, ja runojen manifestinomaisilla häivähdyksillä, mutta ennen kaikkea myös teoksen poikkeuksellisella vilpittömyydellä. Musta se on hurjaa, miten radikaalilta se voi tuntua, että joku sanallistaa niinkin yksinkertaisen tarpeen kuin “tulla lellityksi ja hellityksi”. Eihän tämän näin pitäisi mennä, että normaalisti tällaista tarvetta helposti jopa peitellään. FP:n ajoittainen surkeus ja rikkinäisyys on vähintään yhtä rakastettavaa kuin sen riehakas toimijuus tai kirpeä hellyydenkipeys. Silloin kun avaa tai paljastaa näin paljon, lunastaa jossain mielessä myös oikeuden vaatia paljon. Kirjoitat FP:ssa vallankumouksesta, joka alkaa omassa sydämessä. Mitä vaatii FP ja mitä vaatii Elsa Tölli? Millainen olisi sulle mieleinen vallankumous ja millaisia merkkejä siitä on jo maailmassa?
Tahdon vain sanoa, ettei ole sellaisia totuuksia kuin ’normaali’ tai ’menestynyt’ tai ’lahjakas’. Ne pitää määritellä itse itselleen. Se on valtaa. Fun Primavera kannustaa itseäni ja lukijoita ottamaan vallan takaisin itselleen. Itsemääräämisoikeus, valta omaan elämäänsä ja yhteiskuntaan lisäävät radikaalia empatiaa, rohkeutta ja itseluottamusta. Ne ovat työkaluja, joiden avulla yhteiskunnan epäkohtia, vanhoja rakenteita ja epäoikeudenmukaisuuksia pystyy vähitellen alkaa yhdessä purkamaan. Koen, että tehtävänämme on pyrkiä luomaan noita työkaluja itsellemme ja jokaiselle.
Vallankumous on lopulta tätä – jokaisen omassa sydämessä ja sielussa aina vähitellen läikähtävä muutosvoima, joka voi jatkua ja levitä yhteiskunnassa! Jos saan parikin ihmistä uskomaan omaan tekemiseensä, solidaarisuuteen, omaan vallankumoukseensa, uusi kauniimpi aamu sarastaa.
Sä olet esiintyjänäkin aika hurja villissä herkkyydessäsi, ja tässä kirjan sivuilla hurjuuden ja herkkyyden määrä ja kesto vielä moninkertaistuvat. Musta tällainen avoimuus ja suorapuheisuus on tosi ihailtavaa, varsinkin kun ne luovat näin hienosti kokoelmallisen teoksen. FP tuntuu olevan tosi tietoinen itsestään vaikuttamatta laskelmoivalta. Käsittelet teoksessa esimerkiksi itsen etsimistä ja määrittelyä, erillisyyttä ja erottamattomuutta yhteiskunnasta. Rajoja koetellaan ja niitä vedetään. FP:ssa ei joudu kysymään lupaa tekemiseen, mutta se on myös paikka, jossa rohkeasti ilmaistaan omia tunteita ja tarpeita ja ollaan tietoisia niiden arvokkuudesta. Listassa Herkullisii merkityksellisyyksii on kohta “haluaisin tulla kutsutuksi lintusen lisäksi smoothieksi, kissanpennuksi, blueberry pieksi ja hunajaksi ja ruususeksi”. Musta se on tosi ihana, sillä eihän me oikeastaan ikinä päästä itse päättämään omista lempinimistämme tai edes ehdottamaan mitään mieleistä. FP:ssa on aivan asiaankuuluvaa käytöstä avautua tollaisesta jollain tapaa tosi intiimistä haaveesta. Tuntuu siltä, että haluaisin kysyä sulta neuvoa niin ihmisenä kuin runoilijakollegana. Miten uskaltaa olla vaan ja uskoa siihen, että se maailmalle auki oleminen kannattelee?
Hyvä kysymys, sitä itsekin pohdin usein. Olen miettinyt, voiko olla liiankin oma itsensä, liian avoinna maailmalle. Niinkun itse Oprah legendaarisessa New Day is On The Horizon -puheessaan sanoo: ”What I know for sure is that speaking your truth is the most powerful tool we all have.” Haavoittuvuuden paljastaminen kuitenkin on se, joka lopulta yhdistää ihmisiä, inspiroi ja nostaa poliittisia epäkohtia esiin. Minua on inspiroineet lukuisat henkilöt, jotka ovat näyttäneet jotain todellista itsestään – uskaltautuneet puhumaan tavalla tai toisella. Intiimeissä asioissa on usein kaikkein suurimmat totuudet – yritän uskoa, että se mikä on totta minulle kaikkein syvimmällä, on totta myös jollekin toiselle.
(Olen silti varsin yksityinen ihminen, toki valitsen mitä asioita itsestäni kirjoitan teksteihin luoden ’fiktiivistä minää’.)
Ja kaiken perusta on kuitenkin se, että arkielämässä on ihmisiä, jotka hyväksyvät ja rakastavat pyyteettömästi. Silloin uskaltaa luottaa, että maailma kannattelee, vaikka heittäytyykin riskillä, riehakkuudella ja sydän avoinna milloin mihinkin.
Yksi sun (ja FP:n) ominaisuuksista on se, että teet tilaa myös muille ja tsemppaat muita luovuuden poluillaan. Miten tietoinen sä olet omasta roolistasi esikuvana ja miltä se tuntuu?
Nyt kirjan myötä olen saanut niin ihmeellisiä viestejä, että olen oikeastaan vasta nyt ymmärtämässä miten paljon joillekin ihmisille merkitsee tekemiseni. Se on hurjaa, niin kauan olen itse ajatellut ettei tekemisilläni ole mitään väliä. Se tuntuu hyvin tärkeältä, koska itsekin tiedän niin monia tekijöitä ja taiteilijoita jotka ovat muuttaneet työllään elämääni ja ajatteluani. Taide todella puhuu kielellä, jota toiset ymmärtävät jopa paremmin kuin ’järjen kieltä’ tai mikä tämä voisi olla… arkikieli? Musta on fantastista, että meillä on paljon esikuvia, muusia, fanituksen kohteita joiden kanssa tahdomme marssia.
Opetat Lavarunoakatemiassa ja olet kurssillasi käsitellyt oman huoneen teemaa. Oma huone on myös se, mihin FP päättyy. Kertoisitko lisää omasta huoneesta? Millainen on Elsa Töllin huone ja mitä siellä tapahtuu seuraavaksi?
Pidän Omaa huonetta symbolina ultimaattiselle turvalliselle tilalle, jonka on saanut itse rakentaa itselleen omilla säännöillään. Olen samaa mieltä Virginia Woolfin kanssa, että tarvitsen kirjoittamiseen ennen kaikkea tällaisen tilan. Paikan, jossa saa tehdä vapaasti mitä huvittaa; määrätä miltä siellä näyttää, kuinka itse siellä on olemassa, ketä sinne tulee ja millaista toimijuutta siellä voi harjoittaa. Toki kaikilla ei ole konkreettisesti mahdollisuutta tälläiseen tilaan, ja siksi olisi tärkeää pyrkiä luomaan ympäristöön ja yhteiskuntaan tällaisia henkisiä ja fyysisiä tiloja.
Mun oma huoneeni on boheemi studio-disco-ateljee, jossa on tällä hetkellä kirjapakkaamo, kuvitteellinen kustantamo ja työhuone. Seuraavaksi täällä harjoitellaan Annikin Runofestivaalien ja loppuvuoden keikkoja ja kirjoitetaan uusia tekstejä.
Kuvat: Kaija Rantakari & Elsa Tölli.
Elsa Tölli – Fun Primavera, 2020
297 x 210 mm
54 sivua